STORE



Kuva / Chikako Harada

ROBOTTI
    Keraamiset robottiveistokset olivat ensimmäinen itsenäinen projektini opintojeni ulkopuolella. Toisena opiskeluvuotenani opettelin keraamiikan muottitekniikan perusteita, ja juuri silloin robotit saivat alkunsa. Niiden muodot perustuivat täysin arkisiin esineisiin – jopa banaaleihin, voisi sanoa. Tein erillisiä kipsimuotteja esineistä, kuten IKEA:n snapsilaseista, ruokapakkauksista, pölynimurin letkuista ja kynistä. Valitsin tarkoituksella esineitä, joiden muodot olivat tuttuja teollisesta ympäristöstä ja joiden suunnittelu perustui ensisijaisesti käytännön tarkoitukseen.

Tavallisesti tylsiksi koetut arjen muodot kokivat muodonmuutoksen, kun ne valettiin tai prässätiin saveen ja koottiin robottimaisiksi hahmoiksi. Robottien rakentamisen ydinajatuksena oli muuttaa ruokapakkauksien arkiset muodot hienostuneiksi. Kun materiaalit ja konteksti muuttuvat, ihmisen suhtautuminen samaan muotoon saa uuden näkökulman. Tietyllä tapaa halusin myös huijata katsojan tarkastelemaan muotoja ilman ennakkoasenteita, jotka niihin tavallisesti liittyvä










                             
RIVISTÖ    
   
         
       
     
       
KORUT      






bjbhjbbjbjbbjj